Parhaat jääkiekkohetkeni

Parhaat jääkiekkohetkeni

Jääkiekko on hyvin suuri osa elämääni edelleen ja sen osuus on pysynyt kutakuinkin samana aina lapsuudesta asti. Tosin, oli vuosiakin, jolloin elin täysin jääkiekosta. Seurasin sitä televisiosta taukoamatta ja yritin opiskella pelaajien tietoja ulkoa. On myös ollut hetkiä jääkiekon parissa, jotka ovat jääneet mieleeni koko loppuelämäkseni. Ensimmäistä niistä en muista itse, koska olin itse vielä niin pieni. Muina elämäni jääkiekon tähtihetkinä olin jo tarpeeksi iso. Ne ovatkin jääneet huomattavasti paremmin mieleen.

Ensimmäinen elinikänäni tapahtunut suuri tapahtuma oli se Suomen ensimmäinen MM-kulta, vuonna 1995. Olin silloin vasta muutaman vuoden ikäinen, mutta isäni ja äitini kertomusten mukaan minut vietiin kaupungille juhlimaan. Kauppatorin pääjuhlaan minua ei kuitenkaan viety, mutta kuulema seurasimme niitä kotona. Enpä tuolloin tiennyt että yksi tulevaisuuden idolini olisi legendaarisen MM-joukkueen kapteeni, Saku Koivu. Olen myöhemmin katsonut kaikki tuon MM-turnauksen pelit ja elänyt aivan uudestaan sen jännityksen. Se oli suuri päivä Suomelle!

Aina HIFK

Paikallistasolla, koska asun Helsingissä ja kannatan HIFK:tä, elämäni aikana kokemani ensimmäinen HIFK:n suomenmestaruus vuonna 1998 oli se sysäys, jonka kautta rakastuin täysin jääkiekkoon. Olin silloin vain 7-vuotias, mutta muistan, kuinka isäni kanssa seurasin televisiosta Play Off -otteluita. HIFK oli niissä täysin ylivoimainen voittaessaan välierissä ensin Kiekko-Espoon otteluin 3-0 ja finaalisarjassa Ilveksen samoin otteluluvuin 3-0. Voi sitä juhlaa ja riemua kotona! Seuraavan kerran sain maistaa HIFK:n mestaruutta vasta vuonna 2011. Tuolloin olin jo nuori aikuinen. Tavallinen päiväni Helsingissä sisälsi jo paljon muuta kuin jääkiekkoakin, mutta vuoden 2011 mestaruutta juhlittiin kavereiden kanssa rankasti aamun koittoon asti.

Siirrytään vielä Atlantin taakse NHL:ään. Olen seurannut NHL:ää jo pitkään. Nuoresta lapsesta lähtien Anaheim Ducks on jäänyt suosikikseni. Etenkin tutkapari Selänne-Kariya olivat lempijääkiekkoilijoitani. Selänne oli ja on edelleen todella suuri roolimalli minulle. Ducksit voittivat Stanley Cupin vuonna 2007 ja Selänne oli silloin joukkueessa. Muistan heränneeni öisin katsomaan finaaleja ja vaikka koulu kärsi niinä päivinä, lopputulos kannatti. Näin, kun Selänne voitti ainoan Stanley Cupinsa!

Oman urani parhaat jääkiekkohetket

Omalla pitkällä jo yli 15-vuotisella jääkiekkourallani on tapahtunut paljon. Parhaimpiin ja muistorikkaisiin hetkiin kuuluu se päivä, kun pääsin nykyiseen kakkosdivarin joukkueeseen. Joukkueen omistaja ja valmentaja oli kiertänyt A-junnujen pelejä ja heidän kiinnostuksensa oli herännyt. Solmimme sopimuksen muutaman päivän sisällä ja siirryin siis nykyisen joukkueeni väreihin. Tästä joukkueesta toivon jatkavani vain ylöspäin ehkä SM-liigaan tai edes toiseksi korkeimpaan liigaan Mestikseen.

Hyvin henkilökohtaiset, elämäni parhaat jääkiekkohetket olen kokenut isäni kanssa. Isäni vei minut katsomaan useita HIFK:n otteluita paikan päälle jäähalliin. Se tunnelma, joka siellä katsomossa vallitsi, on jäänyt takaraivooni. Ne olivat elämäni parhaita hetkiä ja olen onnekas että sain viettää niitä elämäni tärkeimmän ihmisen, isäni kanssa. Hän on ollut minulle kannustaja ja tukija koko jääkiekkourani ajan. Pelkkä kiitos ei riitä.